Ginga RPG

Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ginga RPG

Hopeanuoli aiheinen roolipeli


2 posters

    Tapaaminen

    Amarath
    Amarath
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4067
    Join date : 13.07.2011

    Tapaaminen Empty Tapaaminen

    Viesti  Amarath Ti Joulu 13, 2011 8:00 am

    Bieco

    *Uros käveli hermostuneesti ympäriinsä, odottaen, tulisiko Jerome paikalle. Hän toivoi, että sakemanni saapuisi, jotta voisi selittää tuolle hiukan käytöstään ja muuta sellaista. Bieco oli sanonut alaisilleen, että heidän täytyi jäädä Kasain alueelle siksi aikaa, kunnes hän itse hakisi lisäjoukkoja kaupungista. Tyhmiä kun olivat, eivät olleet epäilleet mitään. Bieco istuutui turhautuneena, ja ravisteli päätään. Aurinko alkoi jo laskea, ja oli hämärää. Oliko Jerome päättänyt, ettei halunnut olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan? Bieco huitaisi rautakäpälällään puunrunkoa, jonka kaarnat kuoriutuivat puolta vartta myöten. Koira käveli sitten takaisin kaupungin laitamilla olevan metsikön reunamille, ja istuutui odottamaan.*
    Battouga
    Battouga
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4245
    Join date : 22.10.2011
    Ikä : 27
    Paikkakunta : Keski-Suomi...

    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Battouga Ti Joulu 13, 2011 9:43 am

    Jerome

    Uros oli uinut Shikokuun ja tarkkaili Bieco pieneltä kukkulalata kaupungin vierellä., Se käveli tuota kohti ja meni sen taakse metsään. "Siulla oli jotain asiaa." Tuo sanoi yhtäkkiä ilmestyttyään toisen uroksen taakse istumaan.
    Amarath
    Amarath
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4067
    Join date : 13.07.2011

    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Amarath Ti Joulu 13, 2011 10:35 am

    Bieco

    *Bieco kuuli askeleita takaansa, ja käännähti sitten kuullessaan Jeromen tulleen paikalle. "Hyvä että tulit." Bieco sanoi ja istuutui sitten vastapäätä sakemannia. "Näistä viime päivistä... en muista juuri mitään." Bieco aloitti ja nousi sitten ylös, alkaen käveleskellä ympäriinsä. "Olet varmaan kuullut P4:sta? Olin silloin hänen kanssaan samassa yksikössä, kunnes minut vaihdettiin toiseen. Minulle tehtiin kamalia asioita, ja geeneilleni tapahtui jotain. Pidin niitä hyvinä ominaisuuksina, kun sain voimaa ja tarkat aistit. Mutta sitten..." Bieco veti syvää henkeä ja istuutui sitten takaisin paikoilleen. "Minusta tehtiin metsästyskoira. Tapoin monia satoja karhuja, kunnes eräänä päivänä isäntäni kuoli ja minä vahingoituin vakavasti. Selviytymiseni jälkeen minusta tehtiin taistelukoira ja sain nämä ..." Bieco nosti rautaista tassuaan. "Jos ne poistetaan, kuolen, sillä ne on pultattu luihin." Bieco sanoi ja mietti, kuulostiko se Jeromesta liian mielipuoliselta. "E...eräässä taistelussa sain samanlaisen hulluuskohtauksen. Tilani kesti pitkään, mutta palattuani normaaliksi. Silloin kävin vielä laittomissa koirataisteluissa, ja vihdoin sain tarpeekseni. Sen jälkeen, olen uskonut, etten enää saisi kohtausta.. mutta.." Bieco vaikeni, ja nosti sitten päänsä kohti Jeromea. "En tiedä, mitä olen tehnyt, mutta toivottavasti en mitään peruuttamatonta. Pyydän anteeksi. Nyt tiedät elämäntarinanikin." Bieco sanoi ja nousi. "Minun täytyy palata Kasain alueelle. Yritän tappaa sen paskiaisen, mutta jos en onnistu, vedän keräämäni ja kouluttamani 30 vahvaa soturia pois ja liityn Ohuun, jos minua hyväksytään. Ja jos selviän hengissä. Mitä luulet?" Bieco kysyi ja käänsi punaruskeat silmänsä sakemanniin.*
    Battouga
    Battouga
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4245
    Join date : 22.10.2011
    Ikä : 27
    Paikkakunta : Keski-Suomi...

    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Battouga Ti Joulu 13, 2011 10:59 am

    Jerome

    Saksanpaimenkoira kuunteli tarkasti ja hiljaa, välillä nyökäten. "Kyllä tunnen Kaibutsun vähän liiankin hyvin. Minä vahdin P4 rakennusta ja ikään kuin ystävystyin Kaibutsun kanssa. Nyt se on kuitenkin minulle enää vihollinen." Se kertoi ja katsoi Biecoa silmiin. "Olen pahoillani puolestasi Bieco. Elämäsi on olllut kurjaa ja ymmärrän kyllä jos olet ollut sekaisin. Mielestäni voisit suoraan liittyä Ohuun. Sinusta olisi siellä hyötyä. Voit tietenkin yrittää kukistaa Kasain mutta sillä rakilla on varmasti henkivartijoita suojanaan, pelkuri kun sattuu olemaan." Tuo puhui ja tarkkaili Biecon silmiä huomatakseen jokaisen ilmeen. "Kohtauksesi eivät ole muuten onfgelma paitsi jos niitä tapahtuu usein. Voitko luvata että et ptä minua taas unohtamalla kaiken?" Se kysyi rauhallisesti.
    Amarath
    Amarath
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4067
    Join date : 13.07.2011

    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Amarath Ke Joulu 14, 2011 6:37 am

    Bieco

    *Bieco kuunteli Jeromea, ja puri hampaansa tiukasti yhtee. Uros kaivoi kyntensä syvälle maahan. Pystyisikö hän lupaamaan jotain, mitä ei voisi hallita? Bieco kuitenkin nyökkäsi. "Lupaan." Uros sanoi ja katsoi sitten jonnekin kauas. "Ehkä jätän Kasain myöhemmäksi. Haen vain koirat, jotka olen kouluttanut ja tulen sitten Ohuun. Se on Kasailta jonkin verran pois." Bieco sanoi. "Mutta jos näen hänet, en voi luvata, että palaisin hengissä. Kasai on typerä.. mutta vahva. Häntä vastaan taistellessani saatan kuolla. Mutta vien hänet mukanani, jos niin käy." Bieco sanoi ja katsoi sitten hymyillen Jeromea. "Tapaamme siis toivottavasti Ohussa, jotta voin tavata johtajanne ja pyytää jäsenyyttä." Bieco sanoi ja lähti sitten kävelemään. "Nähdään, Jerome." Bieco sanoi vielä perään ja katosi metsään.*

    // Bieco poistuu //
    Battouga
    Battouga
    Upseeri


    Viestien lukumäärä : 4245
    Join date : 22.10.2011
    Ikä : 27
    Paikkakunta : Keski-Suomi...

    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Battouga Ke Joulu 14, 2011 7:47 am

    Jerome

    Jeroem nyökkäsi Biecolle. Se toivoi että urosd muttuisi vielä paremmaksi soturiksi Ohun joukoissa. Geenimanipuloitu uros ja sen joukot olisivat varmasti hyvä lisä Kasaita vastaan. Jerome lähti mrta kohti ja sulavassa kaaressa se loikkasi kalliolta veteen ja ui taas kohti toista saarta meren yli. Se aikoi ehtiä Honshulle ja Gajyolle enne Biecoa selittääkseen tilanteen.
    //Jerome poistuu//

    Sponsored content


    Tapaaminen Empty Vs: Tapaaminen

    Viesti  Sponsored content

      Similar topics

      -

      Kellonaika on nyt To Maalis 28, 2024 8:11 am