Yhä hengissä
Sivu 1 / 2 • Jaa •
Sivu 1 / 2 • 1, 2 
Yhä hengissä
Zen
Zen kulki kohti Futago-solaa kymmenen löytämänsä koiran edellä. Koirat olivat entisiä Kasain alaisia, joita Zen oli ennenkin johtanut ja oppinut luottamaan. Se itsekkin oli harjoitellut edellisen taistelun jälkeen ja oli jo jonkun verran voimakkaampi. Nyt tuo oli päättänyt ilmoittaa jälleen olemassaolostaan Ohulle, jota vihasi nyt koko sydämestään Kasain kuoleman takia. Tuo pysähtyi eräälle aukiolle ja alkoi ulvoa haastavasti. Koira oli päättänyt kostaa herransa kuoleman, vaikka mikä olisi, vaikkakin näin pienellä joukolla se olisikin itsemurha.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Sattumoisin kogavanhus oli poikennut reitiltä ennen Gajyota. Se kuuli ulvonnan ja tajusi sen haasteeksi. Niinpä tuokin kohotti kuononsa. Vanhan koiran ääni kaikui vastaan ja tuo lähti ketteästi etenemään puissa kohti toisen ääntä. Pian se sai pienen joukkion silmiinsä ja loikkasi näkyvälle oksalle. "Millä oikeudella ulvot Ohun alueella haastetta?" Tuo kysyi vakavasti ja tujotti toista silmiin ainokaisellaan. Sirpin tuo oli heittänyt oksien sekaan. Sitä käytettäisiin vain tarvittaessa.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Kurojakin ulvonnan kuullessaan Zen lopetti ja jäi odottamaan tuon saapumista. Kurojakin ilmestyessä tuo naurahti. "Pah, eikö täällä ole muka yhtään nuorempia sotureita kuin sinä?" se sanoi ivallisella äänellä. "Olen tullut kostamaan Herrani kuoleman." Zen sanoi yhä ivallisesti ja katsoi Kurojakia itsevarmana. "Käyppäs hakemassa johtajasi tänne. En halua taistella rivisotilaita vastaan." se huudahti vihaisena ja istuutui, mutta oli koko ajan valppaana. Se ei tiennyt kuka Kurojaki oli, mutta tunnisti tuon Kogan ninjaksi tupsun takia ja se oli tietoinen noiden nopeudesta.
Kurojakin ulvonnan kuullessaan Zen lopetti ja jäi odottamaan tuon saapumista. Kurojakin ilmestyessä tuo naurahti. "Pah, eikö täällä ole muka yhtään nuorempia sotureita kuin sinä?" se sanoi ivallisella äänellä. "Olen tullut kostamaan Herrani kuoleman." Zen sanoi yhä ivallisesti ja katsoi Kurojakia itsevarmana. "Käyppäs hakemassa johtajasi tänne. En halua taistella rivisotilaita vastaan." se huudahti vihaisena ja istuutui, mutta oli koko ajan valppaana. Se ei tiennyt kuka Kurojaki oli, mutta tunnisti tuon Kogan ninjaksi tupsun takia ja se oli tietoinen noiden nopeudesta.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Kurojaki naurahti toisen sanoille. Hetkessä sillä olikin jo sirppi suussaan. Toisessa hetkessä se oli ilmaantunut maahan vain parin metrin päähän toisesta. "Minä kelpaan vallan mainiosti. En ole rivistotilas. Olen koga heimon vanhin, Kurojaki." Tuo esittäytyi mutta piti nyt uhkaavan katseensa toisessa. Se oli valmis iskemään sirpillään.
Kurojaki naurahti toisen sanoille. Hetkessä sillä olikin jo sirppi suussaan. Toisessa hetkessä se oli ilmaantunut maahan vain parin metrin päähän toisesta. "Minä kelpaan vallan mainiosti. En ole rivistotilas. Olen koga heimon vanhin, Kurojaki." Tuo esittäytyi mutta piti nyt uhkaavan katseensa toisessa. Se oli valmis iskemään sirpillään.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Koira istui yhä rauhallisesti paikallaan, vaikka Kurojaki ilmestyikin yhtäkkiä tuon eteen sirppi suussaan. "'Vanhin?' Siis melkein sama kuin rivisotilas. Minä en vanhuksiin jaksa alkaa voimiani tuhlaamaan. Toistan, hae johtajasi tänne, vanhus." Zen sanoi ja nousi seisomaan, mittaillen samalla katseellaan Kurojakia.
Koira istui yhä rauhallisesti paikallaan, vaikka Kurojaki ilmestyikin yhtäkkiä tuon eteen sirppi suussaan. "'Vanhin?' Siis melkein sama kuin rivisotilas. Minä en vanhuksiin jaksa alkaa voimiani tuhlaamaan. Toistan, hae johtajasi tänne, vanhus." Zen sanoi ja nousi seisomaan, mittaillen samalla katseellaan Kurojakia.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Uroksen kasvoille oli levinnyt viekas virne. Toinen aliravioi vanhuksen pahoin. "En." Tuo sanoi hiljaisella ja kumealla äänellä. Siten se ilmaantui toisen viereen ja yritti viiltää sirpilä lapaan ilmestyen sitten samaan asentoon äskeiselle paikalleen.
Uroksen kasvoille oli levinnyt viekas virne. Toinen aliravioi vanhuksen pahoin. "En." Tuo sanoi hiljaisella ja kumealla äänellä. Siten se ilmaantui toisen viereen ja yritti viiltää sirpilä lapaan ilmestyen sitten samaan asentoon äskeiselle paikalleen.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Zen ei liikahtanutkaan paikaltaan Kurojakin viiltäessä tuota ja irvisti katsoessaan lavassaan olevaa viiltoa. "Pyh, etkö parempaan pysty?" se murahti ja otti muutaman askeleen eteenpäin. "Täytyy kai sitten hoidella sinut ensin. Menkää tutkimaan seutua." se lisäsi vielä tovereilleen, ennen kuin syöksyi Kurojakia kohti yrittäen viiltää sitä kaulaan. "Zanzō Sanbunshin!" tuo huudahti ja alkoi liikkumaan nopeasti sivuttain niin, että koiria näytti olevan kolme.
Zen ei liikahtanutkaan paikaltaan Kurojakin viiltäessä tuota ja irvisti katsoessaan lavassaan olevaa viiltoa. "Pyh, etkö parempaan pysty?" se murahti ja otti muutaman askeleen eteenpäin. "Täytyy kai sitten hoidella sinut ensin. Menkää tutkimaan seutua." se lisäsi vielä tovereilleen, ennen kuin syöksyi Kurojakia kohti yrittäen viiltää sitä kaulaan. "Zanzō Sanbunshin!" tuo huudahti ja alkoi liikkumaan nopeasti sivuttain niin, että koiria näytti olevan kolme.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Uros ei voinut kuin nauraa toisen aloittaessa liikkeensä. Kyllähän tuonyt entisen vihollisensa liikkeen tunsi vallan mainiosti. Liikehän kuului alunperin Akamelle. "Typerys." Tuo tokaisi ja ilmestyikin pian toisen taakse ja yritti heilauttaa sirpillään tuota selkään.
Uros ei voinut kuin nauraa toisen aloittaessa liikkeensä. Kyllähän tuonyt entisen vihollisensa liikkeen tunsi vallan mainiosti. Liikehän kuului alunperin Akamelle. "Typerys." Tuo tokaisi ja ilmestyikin pian toisen taakse ja yritti heilauttaa sirpillään tuota selkään.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Zen onnistui juuri ja juuri väistämään Kurojakin sirppiä ja pyörähti nopeasti ympäri, yrittäen tarttua tuota kaulasta kun koga oli vielä sen lähellä (?) ja heittää sen puuta päin. "Kuka se typerys tässä muka on?" se murahti ja yritti viiltää Kurojakin kylkeen syvän haavan.
Zen onnistui juuri ja juuri väistämään Kurojakin sirppiä ja pyörähti nopeasti ympäri, yrittäen tarttua tuota kaulasta kun koga oli vielä sen lähellä (?) ja heittää sen puuta päin. "Kuka se typerys tässä muka on?" se murahti ja yritti viiltää Kurojakin kylkeen syvän haavan.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Urosksen kaulaan ilmestyi muutama pistohaava mutta puuta päin se ei lentänyt. Se jarrutti itseään helposti toista vastaan. Kurkustaan siltä pääsi hiljaista muminanaurua. "Sinähän se." Tuo totesi. Toisen yrittäessä viiltää kylkeen tuo loikkasi kauemmas. "Et ymmärrä sirpin voimaa ja kogan nopeutta." Tuo lisäsi virnuillen kaueampaa. "Sumaito Shi." Ilmoitti tuo liikkeeen nimen. Se kuitenkin vain seisoi paikoillaan, valmistautui. Todella paljon noputta vaativa liikke Yhtäkkiä tuo yrittikin viiltää toista jo sirpillä kaulaan. Se oli ilmestynyt toisen vierelle kuin tyhjästä.
Urosksen kaulaan ilmestyi muutama pistohaava mutta puuta päin se ei lentänyt. Se jarrutti itseään helposti toista vastaan. Kurkustaan siltä pääsi hiljaista muminanaurua. "Sinähän se." Tuo totesi. Toisen yrittäessä viiltää kylkeen tuo loikkasi kauemmas. "Et ymmärrä sirpin voimaa ja kogan nopeutta." Tuo lisäsi virnuillen kaueampaa. "Sumaito Shi." Ilmoitti tuo liikkeeen nimen. Se kuitenkin vain seisoi paikoillaan, valmistautui. Todella paljon noputta vaativa liikke Yhtäkkiä tuo yrittikin viiltää toista jo sirpillä kaulaan. Se oli ilmestynyt toisen vierelle kuin tyhjästä.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Koira arvasi Kurojakin aikovan jotain tuon ilmoittaessa liikkeen nimen, muttei ehtinyt millään väistää tuota. Sen kaulaan ilmestyi syvä haava, mutta haava ei sentään ollut hengenvaarallinen. Zen loikkasi kauemmas Kurojakista ja irvisti. "Pah, etkö muka pysty taistelemaan ilman tuota sirppiäsi?" se kysyi ja nauroi. "Täytyy kai tässä sitten itsekkin kokeilla uusia liikkeitä. Shi no Inusuta." tuo huudahti ja lähti juoksemaan Kurojakia kohti niin nopeasti, että näytti että se katoaisi ja yritti viiltää toista kaulaan, ponkaisten sitten puusta lisää vauhtia viiltääkseen kogaa niskasta, jatkaen viiltämistä (?) niin, että villoista syntyisi eräänlainen tähtikuvio Kurojakin kaulan ympärille, jotka mahdollisesti katkaisisivat tuon kaulan.
Koira arvasi Kurojakin aikovan jotain tuon ilmoittaessa liikkeen nimen, muttei ehtinyt millään väistää tuota. Sen kaulaan ilmestyi syvä haava, mutta haava ei sentään ollut hengenvaarallinen. Zen loikkasi kauemmas Kurojakista ja irvisti. "Pah, etkö muka pysty taistelemaan ilman tuota sirppiäsi?" se kysyi ja nauroi. "Täytyy kai tässä sitten itsekkin kokeilla uusia liikkeitä. Shi no Inusuta." tuo huudahti ja lähti juoksemaan Kurojakia kohti niin nopeasti, että näytti että se katoaisi ja yritti viiltää toista kaulaan, ponkaisten sitten puusta lisää vauhtia viiltääkseen kogaa niskasta, jatkaen viiltämistä (?) niin, että villoista syntyisi eräänlainen tähtikuvio Kurojakin kaulan ympärille, jotka mahdollisesti katkaisisivat tuon kaulan.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Kurojakin oli helppo hahmottaa nopeat liikkeet. Silti kaksi ensimmäistä iskua osuivat. Muuta se väisti oikkaamalla pois liikkeen keskustasta. Vanhus ei aikonut tapataa itseään tuollaisen rakin käsiin. "Sirppini on jotain muutakin kuin ase, se on ystävä." Tuo sani varsin omituisesti mutta tarkoitti sitä. Ei ase siis varsinainen ystävä ollut mutta kuka sitä tietää mitävanhan kogan pässä liikkuu. "Kama Densetsu." Tuo sanoi tyynesti loikaten maahan toisen jo pysähdyttyä. (?) Se lähti hitaasti toista kohi. Tai siltä se näytti. Todellisuudessa toisen pitäisi nyt nähdä tuo sekä lähellä että kauemapna ja sirpin liike oli melkein näkymätön uroksen pyörittäessä sitä. Liikkeen tarkoituksena oli hetkellisesti sekoittaa etäisyydentaju. Sitten uros iski. Se yritti iskeä toista sirpillä rintaan ja viiltää kunnolla.
Kurojakin oli helppo hahmottaa nopeat liikkeet. Silti kaksi ensimmäistä iskua osuivat. Muuta se väisti oikkaamalla pois liikkeen keskustasta. Vanhus ei aikonut tapataa itseään tuollaisen rakin käsiin. "Sirppini on jotain muutakin kuin ase, se on ystävä." Tuo sani varsin omituisesti mutta tarkoitti sitä. Ei ase siis varsinainen ystävä ollut mutta kuka sitä tietää mitävanhan kogan pässä liikkuu. "Kama Densetsu." Tuo sanoi tyynesti loikaten maahan toisen jo pysähdyttyä. (?) Se lähti hitaasti toista kohi. Tai siltä se näytti. Todellisuudessa toisen pitäisi nyt nähdä tuo sekä lähellä että kauemapna ja sirpin liike oli melkein näkymätön uroksen pyörittäessä sitä. Liikkeen tarkoituksena oli hetkellisesti sekoittaa etäisyydentaju. Sitten uros iski. Se yritti iskeä toista sirpillä rintaan ja viiltää kunnolla.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Tällä kertaa Zen ei aikonut jäädä katsomaan, mitä Kurojaki tekisi, vaan samantien, kun toinen ilmoitti liikkeensä nimen, se syöksähti kogaa kohti, yrittäen purra Kurojakia kaulasta ja mahdollisesti estää tuota tekemästä liikettään.
Tällä kertaa Zen ei aikonut jäädä katsomaan, mitä Kurojaki tekisi, vaan samantien, kun toinen ilmoitti liikkeensä nimen, se syöksähti kogaa kohti, yrittäen purra Kurojakia kaulasta ja mahdollisesti estää tuota tekemästä liikettään.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Yhä hengissä
Kurojaki
Vanhuksen aivot toimivat nopeasti. Toisen hampaat repivät viillon tuon kaulaan mutta tuon omakin liike oli ällistyttävän nopea. Se heilautti sirppiään toista kohti yrittäen osua sillä niskaan. Sitten se katosi. Hetkessä se oli kuitenkin toisen sivulla ja yritti survaista sirppinsä toisen kylkeen.
Vanhuksen aivot toimivat nopeasti. Toisen hampaat repivät viillon tuon kaulaan mutta tuon omakin liike oli ällistyttävän nopea. Se heilautti sirppiään toista kohti yrittäen osua sillä niskaan. Sitten se katosi. Hetkessä se oli kuitenkin toisen sivulla ja yritti survaista sirppinsä toisen kylkeen.

Battouga- Viestien lukumäärä: 1942
Join date: 22.10.2011
Ikä: 15
Paikkakunta: Gajyon kellarissa x)
Vs: Yhä hengissä
Zen
Kurojakin sirppi osui Zenin niskaan, jättäen jälkeensä syvähkön haavan, mutta onnekseen sen refleksit olivat hyvät ja heti Kurojakin kadotessa, se loikkasi läheisen puun oksalle. Kogan ilmestyttyä (?) Zen hyppäsi tuota kohti ja yritti tehdä Inazuma Kenbu-Hisogan siihen.
Kurojakin sirppi osui Zenin niskaan, jättäen jälkeensä syvähkön haavan, mutta onnekseen sen refleksit olivat hyvät ja heti Kurojakin kadotessa, se loikkasi läheisen puun oksalle. Kogan ilmestyttyä (?) Zen hyppäsi tuota kohti ja yritti tehdä Inazuma Kenbu-Hisogan siihen.

penelo- Admin
- Viestien lukumäärä: 754
Join date: 03.07.2011
Ikä: 13
Paikkakunta: Kouvola

Sivu 1 / 2 • 1, 2 
Sivu 1 / 2
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa