Kaukana poissa...

//Aloittelen tämmösen...pelitykseni alku on siitä Gajyon jyrkänteeltä ; )//

John ja Dorago

Kaksi sakemannia tippuivat vauhdilla alaspäin. Molemmista valui valtoimenaan verta ja molemmat tolivat kuolemanvakavasti loukkaantuneita. Ne eivät enää jatkaisi taistelua. Molemmat tolivat putoamassa kenties omaan kuolemaansa.
"Olet typerä koira John! Loikata nyt itsemurhaan!" Dorago sai vielä karjuttua ilmassa. John vain itki hiljaa mutta avasi sitten silmänsä. "Sinä et ymmärrä mistä tässä kaikessa on kyse. Hullut eivät koskaan ymmärrä. Sain kostoni raiskaaja." John vastasi mutta pian se taas sulki silmänsä, vesi lähestyi huimalla vauhdilla. Dorago ei enää jaksanut inttää. Pian nuo molemma putotisvat voimakkaasti veteen ja menettivät tajuntansa samantien. Veden virtaus lähti kuljettamaan noita kauas pois...

Kului hyvin paljon aikaa ja vesi kuljetti koria. Eräässä joen haarassa sakemannit kuitenkin lähtivä eri suuntiin, edelleen mistään mitään tietämättä.
Joskus myöhemmin John havahtui. Sen kehoon iski jumalaton kipu eikä tuo jaksanut ollenkaan liikkua uidakseen. Ihme että sen kuono oli pysynyt pinnalla. Mutta se oli elossa. Ihme! John itsekään ei käsittänyt sitkeyttään enää. Se kuitenkin havahtui ajatuksistaan siihen kuinka lopulta tömähti pehmoiseen rantaan. Se ei jaksanut liikkua. Ei ennen kuin pakotti itsensä. Haavat olivat kuitenkin tappavia.Tuon kylki oli lävistetty ja ihme etteivät sisuskalut roikkuneet pihalla. Uros jaksoi raahautua vaivalloisesti ainoastaan parin metrin verran, ennen kuin lyyhistyi ja pökertyi uudelleen.

Toiseen joen haaraan ajatunut Dorago heräili myös. Laineet olivat kuljetaneet koiran nousuvevden mukana kauemmas rannalle jossa tuo nyt makaili kyljellään ja availi silmiään. Ensin se näki sumeasti mutta pian kaikki selkeytyi. Se nosti päätään mutta kun iski kamala päänsärky, joutui tuo laskemaan sen taas maahan. Uros alkoi vihaisena mutta uupuneena kertaamaan tapahtumia päässään.

John ja Dorago

Dorago oli jo levännyt hetken ja sitten se nousi. Uros tärisi kuin hullu ja sen jokaista lihasta särki. Se ei pystynyt astumaan vasemmalla etujalallaan koska Ginin Senko oli repinyt lihakseen jumalattoman syvän, melkein sydämen ylttävän viillon. Se oli tuon vakavin vamma ja valui verta edelleen hurjasti. Tuo kuitenkin lähti ontumaan eteenpäin ja lopuulta pääsi pois joelta. se lähtisi etsimään jotakuta joka osasi auttaa, varmasti siis jotain koiria. Se tiesi etä kaikki ei oltu värvätty edes Honshulta. Oli joitain piiloklaanejakin olemassa.

John heräsi taas ja päätti liikkua. Sen koko kehoa pisti jumalatonkipu tuon pakottaessa itsensä nousemaan. Sen pää roikkui alhaalla ja kieli ulkona kun koira lähti raahatumaann hitain ja epävarmoin, horjuvin askelin eteenpäin. Sen kylki oli runnounut hyvin pahasti.

John ja Bozlef

John oli edennyt vaivaisen kilmetrin ja lyyhisynyt taas. Sen kuitenkin yhtäkkiä piiritti valtava sakemannijoukkio. Venäjän sotakoirat oita oli hengissä yhä 1900. "Mitä tahdot Bozlef?" Tuo kysyi hiljaisena kun Bozlef asteli sen eteen. "Olet hienoin rotume edustaja jonka tiedän. Tajusin viimein minkä hirveän virheen e olemme tehneet. Annan joukkoni käyttöösi nyt John. Toivon että osaat opastaa meitä viisaasti." Bozlef julisti mutta John epäili. Toinen oli kuitenkin vilpitön ja selvästi tosissaan. "Mennään Gajyolle." Tuo sanoi ja Bozlef nosti tuon selkäänsä, johdattaen jokkoja perässään.

//John ja Bozlef poistuvat///