Pääsivu
Hyoma & Kyoga
Kaksi sutta kävelivät Fujin metsän läheisyydessä, sen verran kauempana, että saivat olla rauhassa. Hyoma oli käskenyt alaisensa jäädä hieman kauemmas, kun ne itse jatkoivat matkaa vielä. "Kuinka pitkälle aiot mminunlaistani vanhusta kävelyttää? Kuules, poika, en ole enää parhaimmassa kunnossa." Kyoga valitti, vaikkei edes ollut väsynyt. Nuorempi susi tuhahti paheksuvasti ja pysähtyi. "Lopeta tuo pojaksi kutsuminen. Et edes ole isäni." se murisi ja toinen irvisti. Nuorukainen oli iskenyt arkaan paikkaan sanoillaan. "Siitä minulla olikin... Oikeastaan, minä olen isäsi..." Kyoga sanoi hiljaa, mutta niin, että Hyoma kuuli tuon. Se pyörähti ympäri ja katsoi vihaisena sutta, joka väitti olevansa sen isä. "Et voi olla. Isäni oli Monarkian edesmennyt johtaja, Reima." uros murisi, vaikka tiesi olevansa väärässä. Reimahan oli vain sen ottoisä, eikä se edes näyttänyt Reimalta, tai ollut taidoiltaankaan tuon tasoinen. Tarkemmin katsottuna, Kyogassa kyllä oli hieman samaa näköä kuin siinä itsessään. "Olisi se pitänyt arvata... Ethän sinä tietenkään minua muista... Jätin sinut kun olit reilusti alle vuoden, mutta äitisi oli vasta kuollut karhun hyökkäyksessä. Näytit niin paljon häneltä, että minun teki kipeää olle lähelläsi, joten jätin sinut ja karkasin itse ulkomaille. Olin silloin paljon nuorempi, enkä kovinkaan järkevä, ymmärräthän?" Kyoga kertoi ja katsoi poikaansa surullisena. Ymmärtäisihän tuo, miksi sen piti jättää pentunsa? Hyoma vain tuijotti toista ilmeettömästi, pystymättä sanomaan mitään, joten Kyoga jatkoi vielä. "Ja jos oikein arvaan, sinäkin osaat luoda usvaa?" se kysyi. Vanhus oli aina osannut luoda usvaa, samoin kuin sen omakin isä oli. Kysyttyään tämän, susien ympärille nousi ohutta sumua. Hyoma katsoi ympärilleen sumun noustessa, ja käänsi sitten katseensa takaisin isäänsä. "Miksi sinulla kesti näin kauan tulla takaisin? Minä melkein kuolin jonkun aikaa sitten, ja sinä olit ties missä sillä välin!" se huusi, mutta Kyoga vain hymyili; olihan toinen sentään uskonut sitä, vaikka vihainen olikin. "Noh... Menihän minulla jonkin aikaa, ennen kuin pystyin luottamaan tietoon, että olisit jotenkin selvinnytkin sen jälkeen kun lähdin ja minun piti myös ajatella lauman hyvinvointia..." se selitti ja vilkaisi kohti Monarkian palatsia, minne oli laumansa jättänyt.
"Eli lauma on sinulle tärkeämpi kuin oma poikasi?"
"Ei, ei nyt sentään, mutta yritä nyt ymmärtää, että en voinut olla varma olitko edes elossa! Sen tiesin, että laumani oli elossa ja tarvitsi minua, joten ei minulla ollut vaihtoehtoa! Laumassani on seitsemän pentua tällä hetkellä, ei yhtään enempää, eikä onneksi vähempää. Tämä matka on ollut niille rankka, mutta ne tulivat mukaan, koska tiesivät, että minun piti tehdä tämä matka! Vaaransin laumani sinun takiasi, ja menetin yli puolet sotureistani, kun taistelimme niitä pirun rakkeja ja karhuja vastaan!" Kyogakin huusi nyt ja astui muutaman askeleen lähemmäs Hyomaa, joka jälleen pysyi hiljaa hetken. "Kysyit minulta aikaisemmin, voitteko liittyä Monarkiaan. No, olen nyt päättänyt." nuorempi susista sanoi hiljaa. "Minun puolestani voitte tulla, mutta sinun kannattaa tarkastaa joukkosi, ettet tuo mukanasi vielä lisää salamurhaajia palatsiin. Alan saada tarpeekseni Gaian yrityksistä murhata minut." se jatkoi ja vanhuksen kasvoille ilmestyi leveä hymy. Hyoma käveli tuon ohitse, takaisin palatsia kohti. "Oliko sinulla vielä muuta? Minun pitäisi palata, ennen kuin joku luulee minun kuolleen jo." se kysäisi ja Kyoga pysäyttikin tuon nappaamalla poikansa hännästä kiinni. "Oikeastaan haluaisin hyvittää poissaoloni, edes jotenkin." se ilmoitti, kun toinen kääntyi takaisin sitä kohti. "Voin opettaa sinulle muutaman tekniikkani, jos haluat?" Hyoma katsoi isäänsä hetken, mutta istuutui sitten. "Mikäs siinä. Mutta nopeasti. Harjoittelen niitä sitten myöhemmin." se sanoi ja Kyoga venytteli nopeasti, ennen kuin käveli kohti erästä puuta. "Hyvä on sitten. Tämä on Koogeki o Tsume. Tarkoitus on iskeä kyntesi mahdollisimman kovaa vihollisesi rintaan ja repäistä ne sitten irti. Ei kuulosta kovinkaan tehokkaalta, mutta tarpeentullen se tekee pahaakin vahinkoa." se kertoi, ennen kuin suoritti tekniikan puuhun. Iskun jälkeen puusta puuttui iso pala kaarnaa ja rungossa oli syvät kynsien jäljet. "Seuraava isku voi olla hieman vaikea nähdä ja se vaatii hyvin kehittynyttä sumun hallintaa. Nostatat vain sumun niin kuin tavallisestikkin, mutta keskität ruumiisi ympärille tavallista enemmän sumua. Erotut näin muusta sumusta, mutta se onkin oikeastaan tarkoitus. Tämän jälkeen alat tekemään Kuchu Sappon tyylistä liikettä. Oikein tehtynä sen pitäisi näyttää, kuin loisit usvasta teriä, jotka viiltävät vihollista." Kyoga kertoi ja nostatti samalla sumua kun puhui. Sitten yhtäkkiä se alkoi viiltelemään erään puun runkoa ja pysähdyttyään, puu kaatusi maahan täynnä viiltojen jälkiä. Vanhus antoi sumun laskeutua ja kääntyi Hyomaa päin. "Siinä näit Hagiri Battougan." se sanoi hymyillen ja käveli poikansa luokse. "Siinäkö kaikki?" tuo kysyi ja nousi ylös, kääntyen jälleen palatsia kohti. "Kokeilen niitä palatsin luona. En kylläkään osaa luoda usvaa samalla tavalla kuin sinä..." Hyoma mutisi lähtiessään kävelemään metsikköön, Kyoga perässään. "Sitähän varten minä olen täällä, poikaseni." vanhus naureskeli, eikä välittänyt poikansa murinasta, että ei vieläkään pitänyt siitä, että toinen kutsui sitä 'pojaksi'.
//Molemmat poistuvat//
Kaksi sutta kävelivät Fujin metsän läheisyydessä, sen verran kauempana, että saivat olla rauhassa. Hyoma oli käskenyt alaisensa jäädä hieman kauemmas, kun ne itse jatkoivat matkaa vielä. "Kuinka pitkälle aiot mminunlaistani vanhusta kävelyttää? Kuules, poika, en ole enää parhaimmassa kunnossa." Kyoga valitti, vaikkei edes ollut väsynyt. Nuorempi susi tuhahti paheksuvasti ja pysähtyi. "Lopeta tuo pojaksi kutsuminen. Et edes ole isäni." se murisi ja toinen irvisti. Nuorukainen oli iskenyt arkaan paikkaan sanoillaan. "Siitä minulla olikin... Oikeastaan, minä olen isäsi..." Kyoga sanoi hiljaa, mutta niin, että Hyoma kuuli tuon. Se pyörähti ympäri ja katsoi vihaisena sutta, joka väitti olevansa sen isä. "Et voi olla. Isäni oli Monarkian edesmennyt johtaja, Reima." uros murisi, vaikka tiesi olevansa väärässä. Reimahan oli vain sen ottoisä, eikä se edes näyttänyt Reimalta, tai ollut taidoiltaankaan tuon tasoinen. Tarkemmin katsottuna, Kyogassa kyllä oli hieman samaa näköä kuin siinä itsessään. "Olisi se pitänyt arvata... Ethän sinä tietenkään minua muista... Jätin sinut kun olit reilusti alle vuoden, mutta äitisi oli vasta kuollut karhun hyökkäyksessä. Näytit niin paljon häneltä, että minun teki kipeää olle lähelläsi, joten jätin sinut ja karkasin itse ulkomaille. Olin silloin paljon nuorempi, enkä kovinkaan järkevä, ymmärräthän?" Kyoga kertoi ja katsoi poikaansa surullisena. Ymmärtäisihän tuo, miksi sen piti jättää pentunsa? Hyoma vain tuijotti toista ilmeettömästi, pystymättä sanomaan mitään, joten Kyoga jatkoi vielä. "Ja jos oikein arvaan, sinäkin osaat luoda usvaa?" se kysyi. Vanhus oli aina osannut luoda usvaa, samoin kuin sen omakin isä oli. Kysyttyään tämän, susien ympärille nousi ohutta sumua. Hyoma katsoi ympärilleen sumun noustessa, ja käänsi sitten katseensa takaisin isäänsä. "Miksi sinulla kesti näin kauan tulla takaisin? Minä melkein kuolin jonkun aikaa sitten, ja sinä olit ties missä sillä välin!" se huusi, mutta Kyoga vain hymyili; olihan toinen sentään uskonut sitä, vaikka vihainen olikin. "Noh... Menihän minulla jonkin aikaa, ennen kuin pystyin luottamaan tietoon, että olisit jotenkin selvinnytkin sen jälkeen kun lähdin ja minun piti myös ajatella lauman hyvinvointia..." se selitti ja vilkaisi kohti Monarkian palatsia, minne oli laumansa jättänyt.
"Eli lauma on sinulle tärkeämpi kuin oma poikasi?"
"Ei, ei nyt sentään, mutta yritä nyt ymmärtää, että en voinut olla varma olitko edes elossa! Sen tiesin, että laumani oli elossa ja tarvitsi minua, joten ei minulla ollut vaihtoehtoa! Laumassani on seitsemän pentua tällä hetkellä, ei yhtään enempää, eikä onneksi vähempää. Tämä matka on ollut niille rankka, mutta ne tulivat mukaan, koska tiesivät, että minun piti tehdä tämä matka! Vaaransin laumani sinun takiasi, ja menetin yli puolet sotureistani, kun taistelimme niitä pirun rakkeja ja karhuja vastaan!" Kyogakin huusi nyt ja astui muutaman askeleen lähemmäs Hyomaa, joka jälleen pysyi hiljaa hetken. "Kysyit minulta aikaisemmin, voitteko liittyä Monarkiaan. No, olen nyt päättänyt." nuorempi susista sanoi hiljaa. "Minun puolestani voitte tulla, mutta sinun kannattaa tarkastaa joukkosi, ettet tuo mukanasi vielä lisää salamurhaajia palatsiin. Alan saada tarpeekseni Gaian yrityksistä murhata minut." se jatkoi ja vanhuksen kasvoille ilmestyi leveä hymy. Hyoma käveli tuon ohitse, takaisin palatsia kohti. "Oliko sinulla vielä muuta? Minun pitäisi palata, ennen kuin joku luulee minun kuolleen jo." se kysäisi ja Kyoga pysäyttikin tuon nappaamalla poikansa hännästä kiinni. "Oikeastaan haluaisin hyvittää poissaoloni, edes jotenkin." se ilmoitti, kun toinen kääntyi takaisin sitä kohti. "Voin opettaa sinulle muutaman tekniikkani, jos haluat?" Hyoma katsoi isäänsä hetken, mutta istuutui sitten. "Mikäs siinä. Mutta nopeasti. Harjoittelen niitä sitten myöhemmin." se sanoi ja Kyoga venytteli nopeasti, ennen kuin käveli kohti erästä puuta. "Hyvä on sitten. Tämä on Koogeki o Tsume. Tarkoitus on iskeä kyntesi mahdollisimman kovaa vihollisesi rintaan ja repäistä ne sitten irti. Ei kuulosta kovinkaan tehokkaalta, mutta tarpeentullen se tekee pahaakin vahinkoa." se kertoi, ennen kuin suoritti tekniikan puuhun. Iskun jälkeen puusta puuttui iso pala kaarnaa ja rungossa oli syvät kynsien jäljet. "Seuraava isku voi olla hieman vaikea nähdä ja se vaatii hyvin kehittynyttä sumun hallintaa. Nostatat vain sumun niin kuin tavallisestikkin, mutta keskität ruumiisi ympärille tavallista enemmän sumua. Erotut näin muusta sumusta, mutta se onkin oikeastaan tarkoitus. Tämän jälkeen alat tekemään Kuchu Sappon tyylistä liikettä. Oikein tehtynä sen pitäisi näyttää, kuin loisit usvasta teriä, jotka viiltävät vihollista." Kyoga kertoi ja nostatti samalla sumua kun puhui. Sitten yhtäkkiä se alkoi viiltelemään erään puun runkoa ja pysähdyttyään, puu kaatusi maahan täynnä viiltojen jälkiä. Vanhus antoi sumun laskeutua ja kääntyi Hyomaa päin. "Siinä näit Hagiri Battougan." se sanoi hymyillen ja käveli poikansa luokse. "Siinäkö kaikki?" tuo kysyi ja nousi ylös, kääntyen jälleen palatsia kohti. "Kokeilen niitä palatsin luona. En kylläkään osaa luoda usvaa samalla tavalla kuin sinä..." Hyoma mutisi lähtiessään kävelemään metsikköön, Kyoga perässään. "Sitähän varten minä olen täällä, poikaseni." vanhus naureskeli, eikä välittänyt poikansa murinasta, että ei vieläkään pitänyt siitä, että toinen kutsui sitä 'pojaksi'.
//Molemmat poistuvat//
