Yksinäinen kulkija

Bea

Bea oli syönyt jo kaiken lihan. Sen vatsa kurni, ja se oli onnistunut saalistamaan vain pari pientä lintua ja yhden peltomyyrän, mutta ne eivät riittäneet pitämään nälkää loitolla. Bea hölkkäsi eteenpäin ja katseli ympärilleen. Se ei tiennyt enää, missä päin Kitami oli, joten jatkoi vain eteenpäin. Se oli kulkenut jo päivän tai kaksi, Bea ei itsekään pysynyt laskuissa.
Yhtäkkiä metsiköstä syöksyi joku nartun kimppuun. Bea kiljaisi, kun joku painoi tassunsa nartun kuonolle, jotta Bea olisi hiljaa. "Kuka olet penikka ja mitä teet täällä?" Joku sanoi. Bea kohotti peloissaan päätään, nähden mustan, suuren sekarotuisen uroksen. "Päästä minut, olen Ohun soturi ja tapan teidät jos koskette minuun!" Bea kiljaisi ja puraisi koiraa tassusta. Musta koira loikkasi yllättyneenä taaksepäin mutta nauroi sitten. "Sinäkö? Tuollainen avuton kakara.. Älä naurata." Musta koira murahti. Bea nousi uhmakkaasti ylös ja hyökkäsi koiran kimppuun, mutta tuo tarttui Beaa kurkusta ja painoi maahan. "No, jos kerran kuulut siihen roskasakkiin, niin voisimme silputa sinut ja toimittaa jäännöksesi Ohuun tuliaisiksi. Dorago-herra tykkäisi." Koirat sanoivat. Bea nielaisi. Nämä olivat siis Doragon sotureita.

//Destiny on lähtenyt Kitamilta vaikken ole sitä viestiä kirjoittanutkaan ; )//

Destiny

Koska kukaan ei tienyt Bean olinpaikkaan, anrttu oli lähtenyt etsiään pentuaa. Se oli seurannut hajua aina sen vainutessaan. Välillä se oli kadonnut mutta nyt se oli haistanut tuoreet jäljet. Pian se kuuli kauempaa kuitenkin vieraan uroksen puheen. narttu hiipi pensaikossa ja huomasi kauukseen että toinen se piti Beaa kurkusta. Ainakin se oli löytänyt pentunsa mutta huonossa seurassa. Sitten tuo astui esiin, saden tuntemattoman vihollisen huomion itseensä. Tuoalkoi lausuman kauniilla äänellä lumoavaa, vieraskielitä runoa.

Bea

Koira puristi lujempaa ja Bea alkoi vuotaa verta. Haava oli pennun mittakaavassa jo vakava ja Bea oli nyt varma, että kuolisi. Uros paiskasi nartun päätä pari kertaa maata vasten ja Bea menetti tajuntansa. Se ei ollut tarpeeksi vahva selvitäkseen suuren uroksen hampaissa. Sitten, yhtäkkiä vieraan koiran ote irtosi ja kaikki kuusi soturia lumoutuivat Destinyn sanoista. Bea kuitenkin makasi maassa kuin kuollut. Veri valui vuolaasti sen kaulasta ja otsasta, ja pentu oli menettänyt tajuntansa saatuaan iskuja päähänsä.

Destiny

Äidin raivo. Se sai Destinyn nopeasti hyökkäämään Sairen Battogala. kaksi ensimmäistä uhria vain seisoivat paikoillaan kuin patsaat, Destinyn tappaessa ne. Neljä muuta havahtuivat kuitenkin kun lumous loppui. Ne kävivät joukolla nartun kimppuun utta raivoisalla tekniikallaan Destiny repi ne hengiltä. Se pysähtyi bean viereen kauhuissaan. Se tunki kuononsa toisen lähelle ja onnekseen huomasi toisen hengittävän. Se tarttui tajuntana menettäneen pennun niskaan ja kuljetti piden alle.(?) Siten tuo kävi makuulle penun viereen ja alkoi puhdistamaan kielellään toisen haavoja ja tyrehdyttämään vuotoa.

Bea

Verenvuoto tyrehtyi ja Bea alkoi tulla tajuihinsa. Avatessaan silmänsä Bea tunsi kipua päässään koiran iskiessä tuon päätä maata vasten. "Öhh..." Narttu äännähti ja kääntyi hitaasti kyljeltä makuuasentoon.

Destiny

Kun toinen heräsi, Destinyn kasvoille nousi äidillinn mutta huolestunut hymy. "Bea. Sattuuko sinuun paljon?" Destiny kysyi huolissaan ja laski kuononsa aivan toisen lähelle, tuodakseen toiselle turvaa.

Bea

Bea säikähti koska luuli Destinyn olevan yksi koirista ja loikkasi kauemmas murahtaen. Tuota pyörrytti ja päätä kivisti mutta tajutessaan, kuka Destiny oli, Bea yllättyi. "Äiti..?" Bea kysyi ihmeissään.

Destiny

Narttu nosti päänsä toisen säikkyessä. S heilautti rauhoittelevasti häntäänsä. "Älä pelkää minä len täällä nyt." Narttu sanoi ja hymyili rohkaisevasti. "Miksi lähit rakas lapseni?" Tuo kysyi sitten huolissaan. Se oli pelännyt toisen puolesta.

Bea

Bea meni kovin hämilleen. "Minä äh.. kun Gale ei halunnut enää jäädä kanssani ja hylkäsi minut niin ajattelin että.." Bea nielaisi. "...että olisitte onnellisempia ilman minua." Bea sanoi ja nielaisi.

Destiny

Nartun naama venähti pennun sanojen jälkeen. Tuo käveli nyt toisen luokse. "E, emme missään nimessä. Kun kuulin sinun lähteneen aloin jo pelkäämään pahinta. Me kaikki rakastamma sinua. gale oli pahoillaan kuullessan lähdöstäsi. Hänkin rakastaa sinua mutta ei tahtonut jäädä muiden pentujen pompoteltyavaksi." Destiny selitti ja helläst nuoli toisen päälakea.(?)

//Meenlaitamaan saunan lämpeemään joten mene hetki, älä karkaa ; )//

Bea

Narttu katsoi äitiään. "Niinkö..?" Bea ihmetteli ja painoi päätään sitten alemmas. "Ja minä tyhmä kun luulin toista ja ajattelin lähteä.. Melkein kuolin." Bea sanoi ja puuskahti sitten. Sen päätä särki edelleen.

Destiny

Narttu nyökkäsi toiselle. Se oli hetke oikeasti luullut että toinen oli kuollut. Varsinkin äsken kun toinen oili ollut verisään ja maannut hiljaa. "Me kaikki rakastamme sinua ja menetyksesi olisi hirveää." Tuo sanoi vielä ja sitten nosti toisen tassunsa ja kietoi sen pentunsa ympäri, halatkseen.(?)

Bea

Bea halasi äitiään hymyillen ja nyyhkäisi sitten. "Anteeksi että lähdin sillä tavalla.." Narttu sanoi ja ravisti päätään. Verenvuoto oli onneksi lakannut, mutta Bean täytyi olla varovainen. "Auts.." Bea sanoi kun tunsi kivistystä päässään.

Destiny

Narttu hellitti halaustaan kun toiseen sattui. "Voisin kantaa sinut Gajyolle astui. Jos tahdot? Siellä saat lääkettä. Sota on päättynyt viimein mutta uhka elää hä." Detiny sanoi mutta yllättän se irvisti kivusta. Kivusta vatsassa. "Ei hyvä juttu..-" Se totesi ja katsoi toista osittain hätäntyneenä.

Bea

Bea katsoi äitiään huolissaan. "Ei tarvitse.. kyllä minä voin kävellä itsekin jos sinuun sattuu." Bea sanoi ja lähti kävelemään. Nartun päähän sattui ja se sai Bean melkein huojumaan, mutta urheasti narttu lukitsi jalkansa maahan ja pysyi pystyssä. "Tule.. en osaa reittiä joten saat johdattaa." Bea sanoi sitten ja hymyili.

Destiny

Narttuun sattui huimasti. Sen vatsaa polttelivat spistukset. Se kuitenkin nousi ylös ja käveli pari askelta, kunnes oli taas pakkoistua. "En voi...en voi liikkua pidempää matkaa. Ne syntyvät..." Tuo selitti hätäisesti ja huohotti. Paikka eitodellakaan ollut turvallinen synnyttää.

Bea

Bea hymyili, mutta kauhistui sitten. "Mitä, ei kai, apua!" Bea ryntäsi äitinsä luo mutta muksahti kyljelleen. Sekavana Bea nosti päätänsä ja katsoi äitiään peloissaan. Se ei tiennyt yhtään miten toimia.

Destiny

Nartun oli nyt pakko käydä makuulle. Kivuliaasti se tuijotti Beaa mutta lopulta laski päänsä maahan ja hengitti nopeaan tahtiin, hengityksellään hiekkaa siirtäen. "Bea, uskaltaisikto, voistiko hakea vettä? Edes vähän jostain läheltä?" Destiny pyysi. Se tarvitsi vettä mutta myös syyn synnyttää rauhassa.

Bea

"Ky-kyllä.." Bea sanoi sitten ja lähti kävelemään kohti metsää. Askel askeleelta se sai paremmin selvitettyä päätään, kunnes kykeni juoksemaan. Se syöksyi puiden sekaan ja hiukan sitä pelotti, että tuo törmäisi taas Doragon sotureihin, mutta jatkoi sitten matkaansa etsien vettä.

Destiny

Narttu vinkaisi mutta ainakin toinen oli nyt lähtenyt. Tuo saisi hetken olla rauhassa. Se hetki riittäisi kyllä...

Kaksi urospentua imivät ahnaasti maitoa. Destiny oli puhdistanut ne ja makasi nyt neutraali ilmekasvoillaan nätisti pentujaan ruokkien. Se ei pitänyt lainkaan siitä miten pennut olivat saaneet alkunsa.

Bea

Bea kantoi vettä kannolla. Narttu taiteili sen takaisin äitinsä luo ja laski sen tuon eteen. Yllättyneenä Bea katsoi pentuja. Se ei kuitenkaan kyennyt sanomaan mitään vaan luimisti korviaan ja peruutti hitaasti.

Destiny

Kiitollisena narttu hymyili tyttärelleen ja joi vettä. Se kohotti sitten katseensa toiseen,pentuja vilkaistuaan. "Älä luimistele. Tule tänne. Ne ovat sukua, pidimmepä tai emme." Narttu totesi varsin kylmään sävyyn pojistaan. Se vihasi Doragoa ja pennut muistuttivat liikaa tapahtumista Gajyolla.

Bea

Bea epäröi ensin, mutta astui sitten askeleen eteenpäin ja nuuhkaisi pentuja. "Toivottavasti niistä tulee kilttejä.." Bea mutisi sitten.

Destiny

Narttu nyökkäsi toisen sanoille. "Toivotaan. En tahdo joutua tappamaan omia pentujani." Destiny sanoi surumielisesti. Toiselle oli ikävä puhua tuollaisia mutta olisi bean ymmärrettävä että joskus elämä oli julmaa pennuillekin.

Bea

Bea kohotti järkyttyneenä päätänsä Destinyn puhussa pentujen tappamisesta, mutta nyökkäsi sitten vain ymmärtäväisesti. Sakemanninarttu istuutui ja katseli ympärilleen. Se oli palautunut melko hyvin aikaisemmasta välikohtauksesta. "Taidamme sitten jäädä jumiin tänne joksikin aikaa.." Bea tuumi.