Uusi hallitsija

Kenji

Kenji huohotti seisoen tukevasti aloillaan. Reaversin aiheuttamat haavat kyljissä sattuivat eniten. Toisen käskiessä yllättäen laumaansa perääntymään, Kenji ulvoi myöskin, jotteivät soturit hyökkäisi perääntyvän lauman kimppuun. Jostain syystä osa laumasta ei kuitenkaan totellut. Niiden epävarmuus Kenjin johtajantaitoihin oli pudonnut, niiden kuultua Kenjin olleen Hougenin poika. Kenji luimisti korviaan ja syöksyi kohti laumaa. "Lopettakaa! He perääntyvät!" Kenji huusi ja haukahti kumeasti pari kertaa. Soturit lopettivat taistelun hiukan vastustellen ja antoivat lauman perääntyä. Kenji käänsi uhkaavan katseensa vanhukseen. Kaikki tämä oli tuon syytä. Kenji astui pelottomasti eteenpäin, ja odotti seuraavaa hyökkäystä.

Reavers ja Jerome

Sakemanni oli saanut suunnitelmansa toteen. Se oli horjuttanut Kenjin soturien uskollisuutta totuudella, kerrankin ilman valheita. Se virnisti Kenjille ja seisoi ylväästi paikoillaan. "Hougenin poika, kuten huomaat totuus isästäsi horjuttaa laumalaistesi mieltä," tuo osoitti ensimmäiset sanansa Kenjille mutta käänsi sitten ylimielisen ja ovelan katseensa Kenjin äsken vielä hyökänneisiin sotureihin. "Minun johdossani te saisitte elää totuudessa. Teiltä ei salatttaisi tällläisiä suuria asioita ja saisitte reilun johtajan. Minun laumani joukossa te saisitte mahdollisuuden elää ja taistella oikean totuuden puolesta!" Reavers kuulutti. Itse se oli kiero kun mikä mutta piti huolta laumastaan.
Jerome lopetti taistelun heti kun viholliset lähtivät perääntymään. Reaversin sanat kuullessaan se kohotti hämmästyneenä kulmiaan ja vilkuili mutisevia sotureita. Tätä toinen olikin suunnitellut. Reaver stahtoi vain horjuttaa Kenjin luotettavuutta.

Kenji

Kenji huomasi suurimman osan sotureistaan pysyvän edelleen hänen kannallaan, mutta pienempi joukkio näytti yhä epäileväiseltä, ja Reaversin sanat näyttivät houkuttelevan niitä. Kenji laski mielessään nopeasti, että saattaisi hyvinkin menettää sata soturiaan tuolle. "Me uskomme sinuun, Kenji!" Hänen takanaan seisovat soturit sanoivat. Ne eivät uskoneet, että Hakuro olisi niin arviointikyvytön, että antaisi laumansa kasvatilleen tuosta noin vain. "Minä en estä teitä, jos päätätte lähteä." Kenji sanoi tiukasti. Haavoistaan huolimatta suuri koira seisoi ryhdikkäästi. "Jos teillä ei ole luottamusta minuun, tai edes Hakuroon, niin lähtekää!" Kenji sanoi, mutta muutti sitten äänensävyään. "Hougen on kuollut. En koskaan anna anteeksi, mitä hän on tehnyt äidilleni, tai kenellekään muulle. Mutta en aio seurata häntä, en koskaan. Olen ikuisesti uskollinen Ohulle, ja Hakurolle. Hakuro on se, joka on ollut minulle kuin isä, ei Hougen." Kenji sanoi. Nyt epäilevä joukkokin muuttui hiljaiseksi, ja vilkaisi nyt vuorostaan epäluuloisena Reaversia. Siltikään ne eivät liikahtaneetkaan. "Luotatteko siis mieluummin häneen, joka on toiminut Doragon liittolaisena, kuin minuun, joka en koskaan kääntäisi selkääni Ohulle?" Kenji sanoi. Se ei edes tiennyt, mistä niin viisaat sanat niin nuorelle tulivat. Kenji katsahti taivasta, ajatellen Hakuroa. Tuon oli täytynyt auttaa häntä valitsemaan oikeat sanat. Kiitos, Hakuro... Kenji sanoi mielessään, sulkien hetkeksi silmänsä. Soturit katsoivat vielä kerran Reaversia, ja siirtyivät takaisin omalle puolelleen. "Voit yrittää saada soturit minua vastaan valheillasi. Vaikka Hougen olisikin isäni, en koskaan kunnioita häntä. Lopulta teot näyttävät, mikä todella on totta." Kenji sanoi Reaversille ja kääntyi sitten sotureitaan päin. "Minä todistan teille, että olen sanojeni mittainen, kun vain annatte siihen mahdollisuuden!" Kenji huudahti, ja lauma haukahti takaisin napakan vastauksensa. Kenji kääntyi takaisin vanhaan sakemanniin päin ja astui lähemmäs. "Viemmekö tämän nyt loppuun..?" Kenji kysyi sitten.

//Hmm, lisäänpä tähän vähän jotain erikoista ; )//

Reavers ja Jerome

Sakemanni tajusi tilanteen kääntyvän itseään vastaan mutta virne ei hävinnyt. Vanus tuijotti Kenjiä pistävästi ja alkoi sitten nauramaan ääneen. Se vain nauroi aikansa ja hiljeni yhtäkkiä. Tuijotus oli muuttunut häijyksi. "Sinä olet kuollut nuorukainen," sakemanni lausui uhkaavasti ja varmasti. Se ampaisi liikkeelle hurjaa vauhtia ja aloitti Saikikku Battogan. Tuo kuitenkin yhdisti siihen erkoisen puheensa pakottaakseen toisen pysymään paikoillaan tekniikkaansa voimin.
Jerome tajusi, että Kenji saattaisi todellakin jäädä tekniikan armoille ja oli juuri ampaisemassa sivusta puolustamaan Kenjiä kun välähti. Hakuron ja Billin aaveet seisoivat lähestyvän battogan ja Kenjin välissä. Reavers pysähtyi kuin seinään ja horjahti maahan. Se nousi ylös ja tuijotti aaveita peloissaan. Uros joka ei koskaan näyttänyt pelkoa, pelkäsi nyt. Jerome pysähtyi suu ammollaan sivulle.

// selvä (; //

Kenji

Reaversin hyökätessä Kenjin olisi pakko väistää, tai se saattaisi olla nuoren koiran loppu. Koira kuitenkin tajusi, ettei voinut liikkua, vaikka kuinka yritti parhaansa. Se tajusi, ettei voisi enää tehdä mitään. Kenji kohdisti katseensa lähestyvään Reaversiin, ja odotti iskua.
Yhtäkkiä välähti. Kenji oli hiukan sekaisin tilanteesta. Oliko kuolema ollut näin helppo? Kenji ei ollut tuntenut yhtikäs mitään. Hakuro ja Bill seisoivat hänen edessään. Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin valkeni koiralle: hän oli edelleen elossa. Kenji huomasi Reaversin, joka oli pysäyttänyt tekniikkansa. Kenji oli hiljaa, ja vain tuijotti edessä oleviaan aaveita epäuskoisena.

Reavers ja Jerome

Reavers tuijotti sydän hakaten aaveita ja ei voinut liikkua. vanhus oli nähnyt paljon maailmaa mutte ei mitään vastaavaa. Ehkä juuri siksi sitä pelotti. Se vain tuijotti aaveita jotka tuijottivat sakemannia. Sitten hohtava Hakuro astui eteenpäin. "Jätä oppipoikani rauhaan. Totuus on valjennut hänen laumalleeen mutta hän on viisas ja tietää mitä tekee. Sinun kaltaisillasi madoilla ei ole asia hänen kimppuunsa," Hakuro lausui kumealla äänellä. Bilin aave astui myös eteeenpäin. "Vuoristotemppelin alueet ovat pyhää seutua. Kaltaisesi kieroilijalla ei ole asiaa tänne tassullaankaan. Peräänny," dobermanni lausui ja Reavers sai itsensä liikkeelle. Vanhus ampaisi pakoon ja vei laumansa mukanaan. Jerome tuijotti aaveita epäsukoisena ja peruutti Kenjin vierelle sanomatta mitään. Aaveet kääntyivät Kenjiä kohti.

//Reavers poistuu//

Kenji

Kenji ei saanut sanaakaan suustaan, kun aaveiden utuinen ääni käski Reaversia kaikkoamaan. Nyt vähintään viimeisetkin epäluulot alkoivat kaikota laumalaisten mielistä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Kaikki olivat täysin hiljaa. Kun kaksikko kääntyi kohti Kenjiä, koira katsoi noita pystymättä päästämään ääntäkään suustaan. Kenji ei pelännyt. Se oli tyrmistynyt, koskaan se ei ollut nähnyt mitään vastaavaa.

Jerome

Jerome oli yhtä hämmästynyt kuin Kenji mutta se rauhoittui hetkessä. Se muisti viimeisen taistelun Hougenia vastaan. Silloin aaveet olivat asettuneet Weedin vierelle Hougeni vastaan, nyt kaksi aavetta puolustivat samaisen paskiaisen poikaa. Se jos mikä teki vaikutuksen niihin sotureihin jotka muistivat.
"Olet kasvanut hienoksi soturiksi poika," Bill aloitti puheen ja hymyili kolkosti. Hakuro hymyili Kenjille ja käveli aivan toisen eteen. "Rehellisyys on suuri voima ja se pitää laumasi kasassa. Puhuit hienosti ja jokainen ymmärtää, että sinua ei kannata jättää. Nuoruudestasi huolimatta sinusta on kasvamassa jopa minua ja Billiä oikeudenmukaisempi johtaja," Hakuron aave kertoi lupaillen suuria ja hymyili.

Kenji

Kenjin hämmästynyt ilme muuttui hymyksi. Hakuron puhuessa Kenji ei voinut uskoa, että itse Hakuro sanoisi noin. "Kiitos, Bill ja Hakuro-san." Kenji sanoi. Se oli ikävöinyt opettajaansa, eikä ollut uskonut, että tulisi vielä näkemään toisella puolella olevan huskyn, samoin oli Billin laita.

Jerome

Aaveiden kajo alkoi heikentyä ja hahmot sumentua. "Me toivomme, että sinä teet meidät ylpeiksi. Sinusta tulee Temppelin ja Kitamin herra," aaveet lausuivat yhteen ääneen ja katosivat välähtäen.
Jerome tuijotti kohtaa jossa ne olivat olleet ja kääntyi sitten Kenjiin päin. "Tiedätkös, tämä on toinen kerta kun näen aaveita," tuon ilmoitti edelleen mietteliäänä kaiken tapahtuneen jäljiltä.

Kenji

Kenji katsoi aaveita hetken. "Hyvästi..." Koira kuiskasi äänettömästi ja hetken aikaa vain seisoi paikallaan uskomatta kokemaansa. Jeromen sanat kuitenkin herättivät tuon todellisuuteen. "Niinkö?" Kenji ihmetteli. "En ikinä olisi uskonut..." Kenji sanoi päätään pudistellen ja tajusi vasta nyt, että tämän haavoja särki. "Meidän on levättävä..jotenkin minusta tuntuu, ettei Reavers anna tämän vielä olla tässä..." Kenji sanoi päätään pudistellen ja lähti kävelemään kohti temppeliä. Samassa muutamat soturit tulivat hänen luokseen. "Anna anteeksi Kenji-herra, epäilymme.." Nuo sanoivat. Kenji ei ensin vastannut. Kuitenkin pian se huokaisi. "Ei se mitään. Hougen oli sen verran suuri uhka, että ymmärrän kyllä. Älkää kuitenkaan olko huolissanne." Kenji sanoi ja hymyili, astellen sitten sisään temppeliin.

Jerome

Sakemanni asteli Kenjin perässä ja kuunteli mitä soturit sanoivat. Onneksi totuus ei ollut ajanut niitä Reaversin matkaan. Jerome asteli Kenjin perässä temppeliin ja istui seinän vierustalle. "Aaveita oli silloin iso joukko. Mukana oli Ginin isästä lähtien kaikki suurimat soturitkin. He asettuivat Weedin rinnalle viimeisessä taistelussa Hougenia vastaan," Jerome kertoi vaikkei toinen ollut edes kysynyt. Se muisto oli pysynyt elävänä Jeromen mielessä.

Kenji

Kenji katsoi Jeromea taas hiukan hämmästyneenä. "En ymmärrä, miten se on mahdollista.." Koira sanoi ja huokaisi sitten, istuutuen alas. "Asiasta toiseen...en olisi uskonut sen vanhuksen olevan noinkin vahva." Kenji sanoi ja katsoi haavoittuneita kylkiään. Niiden paranemiseen menisi kyllä jonkin aikaa.

Jerome

"Ulkonäkö hämää joskus paljon. Jopa minä ja taisi mennä myös Gin lankaan ensimmäisellä kerralla kun Reavers ilmestyi Gajyollle viattoman hymynsä kanssa," Jerome vastsi ja hymähti. Vanha sakemanni oli todellakin voimissaan iästään huolimatta.

Kenji

Kenji nyökkäsi ja painoi sitten päänsä tassujensa väliin. "En varmaan saa nukutuksi tänä yönä. Hakuron ja Billin ilmestyminen sekoitti totaalisesti ajatukseni." Kenji sanoi naurahtaen ja ummisti sitten kevyesti silmänsä.

Jerome

Uros hymähti ja laskeutui myös makuulle. "Kannattaa yrittää ja huomenna pidät kunnollisen puheen uskolliselle joukollesi," tuo vastasi ja sulki silmänsä. Sakeanni ei ollut väsynyt. Sen korvat valvoivat ympäristöä.

Kenji

Kenji hymähti ja nyökkäsi pienesti, antaen sitten keholleen rauhan. Uros oli väsyneempi kuin oli luullutkaan, ja nukahtikin pian melko kevyeen uneen.

//Ei kai haittaa että tulen mukaan?//

Lydia & pennut

"Tulkaa, tuolla näyttäisi olevan hyvä paikka nukkua!" Lydia sanoi pennuilleen. Lydia haisteli ilmaa, ja katsoi ympärilleen, narttu ei nähnyt mitään. "Haistan verta!" Lydia sanoi hiljaa. "Niin minäkin! Äiti, haistan verta!" Yksi pennuista sanoi. "Menkää tuonne lepäämään!" Lydia sanoi ja osoitti samaa paikkaa jossa Kenji ja Jerome olivat. Kaksi pennuista nojasivat Kenjin haavoittuneeseen kylkeen.

//Muistuttaisin, että temppelin ympäristö on täynnä vartijoita eikä itse temppeliin voi päästä niin vain. Jos Lydia tapaisi vartijat ja sitten paikalle tulisi Jerome?//

//Joo käy, mutta ajattelin että vartiat eivät huomaisi... No mutta tehdään niin!//


Lydia & pennut

Lydia ja pennut saapuivat temppelin läheisyyteen ja vartijat huomasivat heidät. "Pennut, menkää taakseni! Minä suojelen teitä!" Lydia sanoi pennuilleen. "Olemme vain ohi kulkijoita, emme ole tunkeilioita, päästäkää meidät läpi! Sanon tämän vain kerran nätisti!" Lydia sanoi vartioille ja nuolaisi huuliaan.

Jerome

Sakemanni kuljeskeli temppelin alueilla. Sattumalta se kuuli tutun soinnun ja ilmassa leijui tuttu tuoksu. YLeensä hyvin vakavan Jeromen kasvoille kohosi lämmin hymy. Se lähti heti juoksemaan kohti vartijoita. "He ovat liittolaisia!" Tuo ilmoitti kovaan ääneen ja vartijat lähtivät nyökäten. "Hei rakas. Olen ikävöinyt sinua," Jerome sanoi ja lipaisi hellästi Lydian kuonoa.(?)

Kenji

Kenji raotti hitaasti silmiään pimeässä. Jerome oli lähtenyt ja Kenji ihmetteli syytä keskellä yötä. Nuori koira venytteli ja nousi hitaasti pystyyn, lähtien sitten hölkkäämään kohti temppelin suuta. Kenji kuuli puheensorinaa melko läheltä ja kuunteli hetken. Koira siristi silmiään nähdäkseen, kenen kanssa Jerome puhui. Erotettuaan muutaman sanan ja nähdessään pieniä tummia varjoja kiertelemässä kaksikon ympärillä, Kenjin kasvoille kohosi hetkeksi hymy, ja koira kääntyi takaisin makuusijalleen.

Lydia & pennut

"Jerome kulta, niin minäkin sinua. Kolme pennuista eivät selviytynyt... Mutta loput selviytyivät." Lydia sanoi katsoen uroon silmiä. "Isä! Isä! Isä on löytynyt!" Yksi pennuista sanoi toisille pennuille jotka olivat ummistaneet silmänsä. Pian kaikki pennut juoksivat isänsä luokse ja hyppivät tämän rintaa vasten.

Jerome

Hetkeksi uros vakavoitui surustu ja huokaisi kuullessaan pentujen menetyksestä kolmen yhä elävän loikkiessa tämän luo hymy kuitenkin palasi. Yksikorvainen sakemanni käänsi korvansa taakse ja laski päätään nuollen pentujen otsia. "Onneksi olette nyt täällä. Paljon on tapahtunut ja pelkäsin, että teille on sattunut jotain," uros selitti ja nosti sitten päätään.

Lydia & pennut

"Kaksi pennuista ajautui tuulen mukana rotkoon... Ja yksi katosi." Lydia kuiskasi sakemannille. "Mutta Jerome! Näillä kolmella pennulla ei ole nimeä! Voisit antaa niille nimet ennen kuin ne lähtevät omille teilleen!" Lydia sanoi äänekkäästi ja katsoi kolmea pentua.