Vuorten kuningas

Blue

Uros vilkaisi ympärilleen mutta tuijotti sitten taas vioerastaan. "Vai niin... Luultavasti joko kuvittelet omiasi tai sitten joku laumastani tarkkailee," tuo tokaisi rennosti ja tuhahti. "Katsos, ei minun vartijoideni ohi tulla noin vain," tuo jatkoi sitten tietäväisenä ja huomasi, että se luotti rajavartijoihinsa.

Sagasu

Sagasu jäi seisomaan vielä paikoilleen ja katseli ympärilleen epävarmana, mutta jatkoi sitten eteenpäin. Se tiesi että jokin oli vialla ja että se liittyi sen traumaattiseen lapsuuteen. Se kuitenkin yritti vain pysyä rauhallisena ja rentona. Ei olisi enää pitkä matka. "Toivotaan niin." Tämä vielä sanoi myöhäisenä vastauksena kävellen Bluen perässä.

Blue

Blue jatkoi silmiään pyöräyttäen. Toisella ei tainnut olla kaikki kunnossa mutta utelemaan ei uros viitsinyt ryhtyä. Muuten toinen oli kelpo koira. "Kuvittelet varmaan vain omiasi," tuo tokaisi ja tuhahti päälle.

Sagasu

Sagasu käveli vain hiljaa ja tuijotti eteenpäin. Se yritti käydä asioita päässään läpi. Olenko minä sekaisin? Tämä mietti. Se kuitenkin nosti katseensa eteenpäin ja huomasi matkan päässä tutun solan. "Tuolla se on." Tämä sanoi helpottuneella äänellä. Lunta oli vielä sen verran että luolan suuta ei näkynyt kunnolla, joten Sagasu ei ollut täysin varma sen sijainnista solassa.

Blue

Blue tunsi kyllä alueensa muttei tiennyt luolasta. Se oli vallannut alpit alkutalvesta joten luolaakaan ei ollut näkynyt. "Mitä täällä muka pitäisi olla?" se kysäisi koska ei tiennyt mitä toinen tarkalleen etsi.

Sagasu

"Luola... Sen suuaukko on varmaan lumen peittämä..." Sakemanni vastasi Bluelle ja alkoi haistella ympäristöä. Se käveli hetken edestakaisin kunnes käveli solan jyrkemmälle reunalle ja alkoi kaivaa. Lunta ei olisi paljon näin lopputalvesta, mutta silti tarpeeksi peittämään suuaukon.

Blue

"Siitä en tiennytkään. En katsos hallinnut aluetta vielä ennen lumia," paimenkoira paljasti ja päätti lähteä auttamaan. Typeräähän se vierestä vain olisi tuijottaa, kun samantien voisi ojentaa auttavan tassunsa.

Sagasu

Sagasu jatkoi kaivamista Bluen tullessa auttamaan, minuutin päästä lumen alta paljastui osa luolan suuta, tarpeeksi iso Sagasulle. Se katsoi sisälle, siellä oli pimeää mutta kyllä siellä jotenkuten näki. Sitten tämä katsahti Bluehen. "Odotatko täällä?"

Blue

Uros lakkasi kaivamasta toisen ollessa menossa sisään. Sagasun kysymys sai Bluen pohtimaaan mutta sitten tuo tuhahti. "Tulen sisälle. Parempi tutkia omaa maataan samantien kun täällä ollaan," tuo tokaisi ja sujahti sakemannin perässä sisälle. Meni hetki, että silmät tottuivat hämärään.

Sagasu

Sagasu nyökkäsi vastaukseksi ja sujahti luolaan toinen perässään. Se seisoi hetken aikaa paikoillaan että silmät tottuisivat pimeään, ensimmäinen näky sai sen säpsähtämään. Se tuijotti luolan seinää, jossa oli yhä tämän isän veriroiskeet jotka sudet olivat aiheuttaneet kohtalokkaana yönä neljä vuotta sitten. Sagasu seisoi jähmettyneenä suu auki ja tuijotti näkyä. Luolaan ei ollut päässyt vettä ollenkaan neljän vuoden aikana ja seinällä ollut veri oli kuivunut.

Blue

Paimenkoira katseli hetken ympärilleen mutta kääntyi sitten Sagasuun päin. Toinen tuijotti seinää selvästi jotain mielessään. Blue meni toisen vierelle ja istui tuijottamaan verta. Se ei liikuttanut tätä. "Muistojako?" se kysäisi lopulta ja käänsi katseensa toiseen.

Sagasu

Sakemanni oli hetken hiljaa mutta sanoi sitten: "Kyllä, mutta ei hyviä..." Sagasu kääntyi luolan perälle päin ja lähti kävelemää hitaasti, samalla katsellen luolan seiniä ja kattoa. Luolan perällä oli kaksi täytettyä kuoppaa. Sagasu käveli näiden luokse ja istui alas. Se sulki silmänsä ja istui siinä hiljaa.

Blue

Blue ymmärsi yskän ja nyökkäsi. Kyllä se arvasi, että joku oltiin tapettu tässä. Luultavasti ainakin toinen vanhemmista jnkla haudoille toinen oli menossa. Toisen lähtiessä kulkemaan myös Blue liikkui. Se ei kuitenkan mennyt haudoille saakka vaan istui alas niistä hiukan kauemmas. Se ei ollut kovin tunteellinen muttei tahtonut häiritä toisen hiljaista hetkeä.

Sagasu

Sagasu avasi silmänsä ja istui vielä haudalla. "Löydän hänet." Tämä sanoi hiljaa ja nousi ylös. Se kääntyi ympäri ja katseli vielä ympärilleen. Sitten tämä lähti kävelemään luolan suulle päin ja katsahti Bluehen. "Kasvaako tähän vuodenaikaan missään kukkia?" Tämä kysyi vielä aikeinaan jättää kukkia haudoille ennen lähtöään.

Blue

Paimenkoirakin nousi ja lähti kulkemaan ulos. Toisen kysymys sai sen miettimään hetkeksi tarkkaan. Sitten se muisti. "Täällä alpeilla esiintyy valkoisia lumikukkia," tuo vastasi ja huomasi kolon josta loikkasi takaisin raittiiseen ilmaan.

Sagasu

Sagasu seurasi Blueta ulos. Ulkona tämä katsoi Blueta toivokkaana: "Ei kai haittaa jos haen vielä lumikukkia haudoille? Lähtisin sitten mailtasi."

Blue

Paimenkoira pudisti päätään. "Niitä pitäisi kasvaa tässä lähellä olevassa rinteessä. Eikä tarvitse kiirehtiä," tuo sanoi ja istui rennosti luolan suulle. Se odottaisi, että toinen lähtisi mutta ei ryhtyisi hoputtamaan.

Sagasu

"Kiitos, tämä merkitsee minulle paljon. Lupaan lähteä mailtasi heti tämän jälkeen." Sagasu sanoi hieman helpottuneella äänellä. Sitten Sagasu katseli ympärillensä ja huomasi rinteen hieman kauempana puiden välistä. "Tuollako?"

Blue

Uros katsahti heti siihen suuntaan josta toinen kysyi ja nyökkäsi sitten. "Kyllä mutta varo: olemme nyt korkealla ja tippuminen voi tietää kuolemaa. Kukkia kasvaa yleensä kielekkeillä. Alas meno voi olla helppoa mutta palaaminen ei. Siinä voin auttaa jos tarvitsee," tuo ohjeisti ja käveli rinteen reunalle.

Sagasu

Sagasu lähti seuraamaan Blueta rinteen reunalle. Se otti tukevan asennon ja katsoi varovasti alas. "Kiva pudotus." Sakemanni sanoi samalla nielaisten. "Vihaan korkeita paikkoja... No miten pääsen tuolta ylös?"

Blue

Uros vilkaisi alas ja sitten taas Sagasua. "Vedän sinut kunhan onnistut loikkaamaan tarpeeksi ylös. Jos et siis itse pääse," tuo selitti ja istui. Se ei aikoisi riskeerata itseään hakemalla vain kukkia.

Sagasu

Sagasu katsoi Blueta ja sitten alas. "Ky... Kyllä minä varmaan pääsen tuolta ylös." Tämä sanoi epävarmalla äänellä. Sitten Sagasu käveli edestakaisin rinteen reunaa pitkin etsien hyvää laskeutumispaikkaa ja löysikin semmoisen muutaman metrin päästä. Se lähti ottamaan varmoja askelia jyrkkää rinnettä alas. Yhtäkkiä se liukastui ja lähti liukumaan alas, mutta onnistui 2 metrin matkan päästä pysähtymään. Tuo huokaisi helpottuneena ja katsoi ylös Blueta päin. "Pirun liukasta, ei taida paljon aurinko tänne paistaa..."

Blue

Paimenkoira tuijotti tarkkaan Sagasun liikkumista kun toinen lähti liukumaan. Pian toinen sai kuitenkin itsensä pysähtymään. "Kevät on petollista aikaa," tuo vastasi toiselle ja vilkaisi vuoristoon. Lumivyöry saattaisi pilata kaiken mutta niitä ei onneksi hetkeen ollut esiintynyt. "Keskity nyt liikkeisiisi," tuo vannotti toista ja istui takaisin alas.

Sagasu

Sagasu nyökkäsi toiselle ja lähti laskeutumaan rinnettä pitkin. Se näki jo kukat ja eteni varovasti. "Miksi juuri tänne pitää kasvaa kukkia?" Sakemanni tuhahti vihaisella äänellã. Vielä muutama metri ja tämä saisi kukat. Välissä oli kuitenkin vielä kuoppa, joka niin jyrkässä rinteessä oli hengenvaarallinen. Sagasu valmistautui ja hyppäsi tämän yli, laskeutuen ihan kukkien viereen. Se poimi suuhunsa nipun kukkia ja kääntyi rinteen yläpäähän päin. Sen äsken ylittämä kuoppa oli miltei mahoton ylittää alaviistosta.

Blue

Uros tarkkaili toisen liikkumista. Kaikki näytti menevän hyvin mutta sitten tuo tajusi ison ongelman. Kuopan ylittäminen ei tosiaankaan olisi helppoa. "Yritä kiertää," tuo neuvoi silmäillessään samalla jos näkisi toisen reitin.