Pimeyden hetket (Kaksinpeli)

// Hupsista, meni ensiksi Honshulle : P Elikkä siis Ginlanderz tänne (; //

Satsujin

Kun Satsujin oli jättänyt kaksosten maat taakseen, sen askel oli kiihtynyt entisestään. Sille oli ilmoitettu nartun ja pojan olinpaikka. Oli kulunut jo kuukausi syntymästä, eikä susi malttanut millään odottaa näkevänsä poikansa nyt paremmin. Vastasyntyneenä tuosta ei ollut saanut juuri mitään käsitystä.
Susi hidasti päästyään tutulle alueelle. Salainen laakso, jossa se aikaisemmin vietti aikaansa, oli edelleenkin hyvin piilotettu. Susi vilkaisi ympärilleen ja seurasi vanhoja jälkiä, jotka seisahtuivat puun juurelle. Näytti, kuin siitä olisi hypätty oksistoon. Satsujin kuitenkin tiesi totuuden; susi kaivoi itselleen menoreitin juurakkoon ja peitti sen huolellisesti jälkeensä. Maan alainen tunneli oli ahdas suurelle sudelle, muttei juurikaan hidastanut kulkemista. Satsujin kulki vähän matkaa, kunnes tunkeutui maan kamaralle hangen lävitse ja katseli ympärilleen. Takana levittäytyi tiheä ja sankka pusikko, jonka läpikulkemisen teki miltei mahdottomaksi piikkiset oksat. Pientä laaksoa samainen kasvillisuus ympäröi kokonaan ja Satsujin oli onnekas keksiessään reitin niin hyvään paikkaan. Täällä voisi olla turvassa.

Susi lähti etenemään aukion poikki. Se oli hyvin pieni ja sen näki helposti päästä päähän tai mistä suunnasta tahansa. Metsänkaistaleen kätköissä kuitenkin sijaitsi pieni metsäaukio, jossa oli myös 2-3 hengen luola. Sinne susi taittoi matkaansa nopeasti ja pysähtyi sen eteen hengästyneenä. "Missä poikani on?" Satsujin kysyi kumealla äänellä. Kaksi vartijaa ilmestyi näkyviin. "Voitte mennä." Susi sanoi ja vartijat nyökkäsivät, lähtien nopeasti. Narttususi kömpi esiin väsyneenä. Satsujinin nähdessään vihaiset silmä kääntyivät urokseen. "No, missä poikani on?" Satsujin toisti ja narttu käänsi päänsä sivuun. "Shinsetsu nukkuu." Naaras vastasi. Satsujin tyrmistyi. "Shinsetsu?" Uros toisti uskomatta korviaan. "Nimesitkö sinä räkäaivo poikani "kiltteyden" mukaan? Ovatko aivosi pehmenneet?" Satsujin huusi ja sai nartun painautumaan hiukan matalemmaksi. "Äitiys on pehmittänyt aivosi. Ei sinusta ole enää minulle mitään hyötyä, edes soturina." Satsujin sanoi pahaenteisesti ja astui lähemmäs narttua. "Ei, älkää, herrani..." Narttu aloitti, sillä ei halunnut kuolla. Satsujin kuitenkin tarrautui kovakouraisesti nartun niskaan ja heitti tämän vasten kallionseinämää. Susi nuolaisi huuliaan ja hyökkäsi nartun kimppuun uudelleen, viiltäen tuota rautakynsillään ja puristaen sitten hampaansa tiukasti nartun kurkun ympärille. Naaras sätki avuttomana hetken, kunnes viimein valahti aivan veltoksi.

"Kas niin.." Satsujin sanoi muka hyväntahtoisesti ja laski ruumiin lepäämään maahan. Susi käänsi katseensa luolan perälle ja näki poikansa (?). Musta susi astui lähemmäs. Rautaiset kynnet kalahtelivat pahaenteisesti luolan kivistä lattiaa vasten. Oliivinvihreät silmät katsoivat pientä olentoa ahnaasti. (?) "Kurushimi." Satsujin lausui hiljaa.

Kurushimi

Kuukauden ikäinen pentu oli nukkunut rauhallisesti emonsa vierellä, kunnes oli tuntenut tämän liikkuvan. Hetken päästä se avasi silmänsä ja huomasi olevansa yksin. Yhtäkkiä luolan ulkopuolelta kuului meteliä. Pentu nousi ylös ja lähti kävelemään ulospäin, ääntä kohti. Ennenkuin pentu pääsi luolan perää pitemmälle, tämä huomasi Satsujinin ja tuijotti tätä suoraan silmiin. Susi tuntui tutulta, vaikkei Kurushimi ole nähnyt tätä kertaakaan. Satsujinin sanottua tämän nimen, pentu toisti saman kysyvästi.
"Kurushimi?" Eihän sitä oltu aiemmin kutsuttu tällä nimellä. Vaikka Satsujinin kynnet olivat veriset (?) pentu ei pelännyt, vaikka tiesi että jotain oli tapahtunut.

//Valitan mahdollisia kirjoitusvirheitä, olen kännykällä //

Satsujin

Susi katsoi poikaansa, joka seisoi pelottomana hänen edessään. Se oli hyvä merkki. "Nyt sinun elämäsi vasta alkaa, Kurushimi." Susi sanoi. Se käänsi selkänsä pennulleen ja asteli sitten kuolleen naaraan ruumiin luo. Satsujin nosti tuon kevyesti leuoillaan ilmaan ja raahasi Kurushimin eteen, pudottaen ruhon maahan. "Syö. Se on vielä tuoretta ja lämmintä." Satsujin sanoi ja tuijotti Kurushimia. Tämä olisi ensimmäinen testi.

Kurushimi

Kurushimi katsoi ihmeissään Satsujinia, kun tämä kutsui pentua Kurushimiksi toistamiseen. "Miksi sinä...?" Kurushimi lopetti puhumisen heti kun näki emonsa tuntemattoman vieraan hampaissa. Kurushimi järkyttyi nähdessään kuolleen emonsa edessään. Toisen annettua käskyn syödä, pentu vain tuijotti veristä ruumista. "Äiti?" Tämä kysyi huteralla äänellä. Yhtäkkiä Kurushimin olemus muuttui täysin suloisesta ja viattomasta pennusta agressiiviseen hulluun, kun tämä syöksyi Satsujinia päin. Pennulla ei ollut mitään ideaa mitä tekisi, eikä se osannutkaan taistella, mutta silti käsittämätön raivo valtasi pienen suden. Se ei tiennyt mitään isästään, saati sitä että hyökkäsi tätä kohti. Sen emo oli ainoa henkilö Kurushimin elämässä tähän asti ja Kurushimi oli kiintynyt tähän.

Satsujin

Susi tiesi jo, miten pentu tulisi reagoimaan, eikä pitänyt tästä lainkaan. Toisen aggressiivinen asenne kuitenkin herätti suurta tyytyväisyyttä mustassa sudessa. Satsujin ei perääntynyt, kun Kurushimi hyökkäsi sitä kohti. Sen sijaan susi kohotti toista etutassuaan, ja yritti huitaista pentua säälimättömästi rautaisilla kynsillään, tosin varoen satuttamasta liikaa. Eihän Satsujin poikaansa tahtonut tappaa, kouluttaa vain. "

Kurushimi

Kuukauden ikäinen pentu ei ollenkaan osannut väistää Satsujinin kynsiä, jotka raapaisivat tätä poskesta. Pentu inahti kivusta ja putosi lattialle, se kuitenkin pyrki heti ylös ja alkoi murista Satsujinille. Sen poskeen oli tullut kolme vuotavaa haavaa, mutta ne eivät olleet syvät ja parantuisivat aikanaan. Kurushimi paljasti hampaansa ja yritti näyttää mahdollisimman pelottavalta, vaikka oli vain pentu.

Satsujin

Satsujinin pahansuopa katse vain käväisi pennussa, eikä huomioinut lainkaan tuon murinaa. Musta susi käänsi selkänsä pojalleen. "Sinussa on sisua, pentu." Satsujin sanoi matalalla äänellä ja vilkaisi sitten taas Kurushimia. "Minä olen sinun isäsi." Satsujin paljasti viimein. "Ja sinä et tottele enää nimeä Shinsetsu, vaan nimesi on tästä lähtien Kurushimi." Satsujin sanoi ja istuutui sitten alas. "En satuta sinua, jos lupaat olla kiltisti. Sinusta tulee vielä minun avullani mahtava taistelija." Satsujin sanoi ja piti äänensä rauhallisena. "Tuo tuossa, ei ole sinun äitisi. Sinulla ei ole äitiä, käsitätkö?" Satsujin sanoi ja vilkaisi naaraan ruumista. "Se on sinun ateriasi." Musta susi jatkoi ja käveli sitten luolan suulle, asettuen makaamaan ja vahtimaan.

Kurushimi

Kurushimi lakkasi murisemasta kun toinen paljasti olevansa tämän isä. "I... Isä?" Pentu kysyi epävarmana. Kurushimi ei ikinä aiemmin ollut nähnyt Satsujinia, mutta jokin tässä vakuutti pennun, susi vaikuttikin niin tutulta. Satsujinin kerrottua "totuuden" emosta, Kurushimi istui alas ja katsoi kuollutta sutta hiljaa. "Mutta äiti sanoi..."

Satsujin

Satsujin murahti keskeyttääkseen pennun lauseen. "Ilman minua, sinuakaan ei olisi olemassa." Satsujin muistutti ja nousi sitten taas ylös, astellen naaraan ruumiin luo. "Susi, jota kutsut äidiksesi, on samankaltainen kuin minäkin. Hän on tehnyt paljon pahaa ja syönyt lajitovereitaan, aivan kuten minäkin. Mutta syntymäsi jälkeen hän on pehmentynyt ja tehnyt sinustakin tuollaisen nössön." Satsujin sanoi melko kylmällä äänellä. "Haluatkos sinä, Kurushimi, olla joskus pelätty ja vahva soturi?" Satsujin kysyi ja käänsi katseensa takaisin pentuun.

Kurushimi

Pentu laski korvansa niskaan ja näytti katuvalta. "Anteeksi isä, olen kiltisti tästä eteenpäin..." Tuo sanoi hiljaa. "Ja kyllä, haluan tulla pelätyksi ja vahvaksi soturiksi." Tämä vielä lisäsi ja nousi seisomaan.

//Sori tosi lyhyt...//

Satsujin

Satsujin nyökkäsi pahaenteisesti virnistäen. "Muista, että sinun ei tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi. Minä olen ainoa henkilö, jota sinun tulee totella, kunnes olet valmis ottamaan joskus minun paikkani, ja laumani johdon." Satsujin sanoi. "Nyt sinun kannattaisi syödä, Kurushimi. Kun olet valmis, aloitamme harjoittelun hetimmiten." Susi sanoi ja käveli takaisin luolan suulle.

Kurushimi

Kurushimi käänsi katseensa emonsa ruumiiseen. Se ei pitänyt ajatuksesta, mutta ei tahtonut pettää isänsä luottamusta. Pentu käveli ruumiin luokse ja näytti epävarmalta. Kurushimi nielaisi ja epäröi. Satsujinin sanat saivat kannibalismin kuulostamaan normaalilta ja tämä rohkaisi pentua. Yhtäkkiä se vain iski hampaansa kuolleen suden kylkeen ja alkoi repiä, vaikkei hetkeen saanutkaan hampaitaan läpi. Hetken päästä tämä sai jo revittyä paloja irti ja söi vastahakoisen näköisenä.

Satsujin

Satsujin tiesi, että kannibalismiin opettelu voisi olla ensikertalaiselle vaikeaa. Susi kuitenkin toivoi, että hänen geeninsä olisivat periytyneet pennulle. Laboratorioaikoihin sudesta oli tullut aggressiivisempi ja verenhimoisempi. Jos pentu oli lainkaan samanlainen, verenmakuun päästessään tuon syöminen saattaisi muuttua raivokkaammaksi. Nyt se oli ainoastaan vaikean näköistä. Susi kuitenkin oli luottavainen, ja makasi hiljaa aloillaan, odottaen.

Kurushimi

Pennusta tuntui pahalta syödä sutta, etenkin kun se oli pennun oma emo. Puraisu puraisulta tämä tunne kuitenkin katosi. Kurushimi alkoi tuntea halua saada lisää sudenlihaa. Himo vain suureni ja pennun olemus muuttui, sen hengitys nopeutui ja syke kasvoi. Pian se repi ja puri jo verenhimoisesti ruumista, eikä edes tajunnut ajattelevansa emoaan. Se lopetti syömisen ja kääntyi Satsujiniin päin lipoen huuliaan. Sen kuono oli veren peittämä ja se näytti demoniselta pennuksi.

Satsujin

Satsujin seurasi pennun syömistä. Hetken se jo kuvitteli, ettei toinen oikeasti haluaisi syödä. Pian tahti kuitenkin kiihtyi ja Satsujinin pää nousi kiinnostuneena. Kurushimi oli mielentilassa, jonka Satsujin tunsi todella hyvin. Musta susi ponnisti jaloilleen ja kävi lähemmäs pentua. Tämä tilaisuus olisi käytettävä hyväksi. "Nyt, Kurushimi. Käy kimppuuni. Näytä, mihin sinä pystyt. Ajattele, että sinä haluat tappaa." Satsujin sanoi, painottaen viimeistä sanaa.

Kurushimi

Kurushimi oli aluksi ihmeissään toisen pyynnöstä, mutta sitten se muisti Satsujinin aiemmin sanoneen että nämä harjoittelisivat. Pentu ei muutenkaan ollut kovin terveessä mielentilassa. Yhtäkkiä ilman varoitusta tämä hyökkäsi Satsujinia päin aikeinaan purra tätä jalasta, vaikka sen hampaat eivät pystyisi minkäänlaiseen vahinkoon.

Satsujin

Susi huomasi, että pentu hyökkäsi raivokkaammin kuin aiemmin. Susi antoi toisen iskeä hampaansa etujalkaansa, muttei sanonut mitään. "Pure..pure..pure!" Satsujin käski. Toisen hampaat olivat pienet ja puruvoima melko heikko, mutta susi tunsi, miten niissä oli jo sen ikäisenä voimaa.

Kurushimi

Pentu puri jokaisen käskyn jälkeen kovempaa. Se alkoi murisemaankin, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa. Pennun hampaisiin alkoi sattua ja tämä päästi lopulta irti, ottaen askeleen taaksepäin. Se katsoi läähättäen puremakohtaa johon ei ollut jäänyt jälkeäkään.

Satsujin

Kurushimin purressa Satsujin tunsi pientä pistävää kipua, mutta nauroi vain. "Hyvä, juuri noin." Satsujin sanoi. Kun Kurushimi päästi irti, susi vilkaisi jalkaansa. Siinä ei näyttänyt olevan mitään. Kuitenkin, yllättäen, siitä alkoi vuotaa hitaasti verta. "Katsohan poika. Onnistuit sittenkin." Satsujin sanoi tyytyväisenä. "Alamme siis ensiksi harjoittaa puruvoimaasi. Kunhan kasvat, puret toivottavasti vielä minuakin kovempaa." Satsujin naurahti. "Pureskele kaikkea mitä eteen tulee, älä kuitenkaan mitään kiven kaltaista tai hampaasi menevät pilalle. Pure puisia keppejä. Vaihtele paksuutta sen mukaan, minkä paksuisia saat rikki pelkällä puruvoimalla." Satsujin neuvoi.

Kurushimi

Kurushimi oli ihmeissään siitä, että sai hampaillaan haavaan aikaan, Se oli erittäin tyytyväinen, mikä antoi intoa harjoitteluun. Satsujinin neuvottua puremaan keppejä, pentu nyökkäsi ja alkoi tähyilemään ympäristöön. Sitten se huomasi pienen oksan parin metrin päässä ja kävi hakemassa sen. "Näinkö, isä?" Tämä kysyi oksa suussaan ja napsautti sen poikki puremalla.

Satsujin

Susi oli tyytyväinen, kun Kurushimi ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut. Satsujin osasi olla kärsivällinen, mutta sillä ei ollut kokemusta pennun kasvattamisesta, ja siksi se saattaisi suuttua tuolle yhtä helposti kuin täysikasvuiselle soturillekin. Satsujin ei kuitenkaan missään tapauksessa tahtonut tappaa tai vahingoittaa Kurushimia, sillä tuosta olisi vielä paljon hyötyä tulevaisuudessa. "Juurikin niin. Etsi koko ajan vain paksumpia ja paksumpia keppejä. Kun puruvoimasi kasvaa, jaksat purra yhä paksumpia keppejä." Satsujin sanoi ja vilkaisi sitten ulos. Alkoi tulla hämärää. Satsujin tiesi, ettei voisi viipyä päivää kauempaa, ettei herättäisi kaksosten epäilyksiä. "Pian minä lähden, mutta sinä jäät tänne. Saat selvitä yksiksesi jonkin aikaa." Satsujin sanoi. Kurushimi ei saisi minkäänlaisia pennun oikeuksia Satsujinin osalta, vaikka pieni olikin, ja tuskin selviytyisi yksin. "Haen sinulle vielä ennen lähtöäni jotain ruokaa, mutta jos se ehtii loppua ennen paluutani, joudut hakemaan itse lisää." Satsujin sanoi.

Kurushimi

Kurushimi nyökkäsi iloisena toiselle ja oli jo innokas etsimään lisää purtavaa, mutta toisen viimeiset lauseet saivat sen hymyn hyytymään. "Yksikseni? Miksi? Mihin olet menossa?" Pentu alkoi yhtäkkiä kyselemään.

Satsujin

Susi käänsi hitaasti katseensa pentuun. "Sitä en voi sinulle kertoa. Vielä." Satsujin sanoi. "Mutta sinun on pysyteltävä täällä. Et saa poistua laaksosta." Satsujin sanoi, vaikka se taisikin olla tarpeetona. Pentu kyllä saattaisi mahtua pujottelemaan piikkipensaikon lävitse, mutta se olisi hyvin epätodennäköistä. Ylikään tuo ei vielä pääsisi. Ja salakäytävää Kurushimi tuskin muisti, olihan tuo tuotu tänne aivan vastasyntyneenä. "Mutta vielä en ole lähdössä. Minulla on aikaa jonkin verran." Satsujin sanoi ja astui sitten ulos.

Kurushimi

Kurushimi kuunteli tarkkaan ja kipitti ulos Satsujinin perässä. "Milloin voit kertoa minulle?" Pentu kysyi kiinnostuneena. "Saanko silloin poistua täältä?" Pennulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä ulkona tapahtuu, mikä tietenkin kiinnosti sitä paljon.

Satsujin

Satsujin ärsyyntyi toisen kyselemisestä. "Hiljaa!" Susi ärähti ja väläytti nopeasti hampaitaan. Viha kuitenkin laantui nopeasti. "Älä kysele turhaan. Näet vielä, kunhan olet valmis." Satsujin sanoi hiukan rauhallisemmin astuessaan takaisin luolaan. "Pääset pois täältä, kunhan olet kyllin vanha olemaan osa armeijaani." Satsujin paljasti. "Mutta tottakai saat poistua tästä luolasta. Sinun on opeteltava kaikki asiat itsenäisesti, mutta minä annan sinulle ohjeet." Satsujin sanoi ja meni taas takaisin ulos.